Juhlavuosi 2013

SODANKYLÄN TANSSIN 30. TOIMINTAVUOSI 2013-2014

 

Tanssitoiminta Sodankylässä alkoi vuonna 1983. Opettaja toimi tuolloin Iris Kanervo.

Tänä vuonna juhlimme 30. toimintavuottamme monenlaisilla tapahtumilla.

Muistelemme menneitä vuosia koko lokakuun ajan kirjastossa näyttelyllä. Näyttelyssä esittelemme kuvia, lehtileikkeitä, esiintymisasuja, harjoitusasuja ja muita muistoja 30. vuoden ajalta. Lisäksi näyttelyn aikana kirjastossa voi katsoa Sodankylän Tanssin videoituja näytöksiä 80-luvulta alkaen.

Näyttelyn avajaiset ovat kirjastossa 5.10. klo 12. Avajaisissa on tanssillista ohjelmaa.

Koko syksyn ajan sodankyläläiset voivat yllättyä mitä erilaisimmissa paikoissa lyhyistä tanssiesityksistä. Kannattaa pitää silmät auki!

Syyslomalla (vk 42) Sodankylän tanssi järjestää tanssillisen syyslomaleirin alakouluikäisille lapsille. Leirille ovat tervetulleita kaikki sodankyläläiset 1.-6. luokkalaiset pojat ja tytöt.

SODANKYLÄN TANSSIN 30-VUOTISJUHLA SUNNUNTAINA1.12.2013 KITISENRANNALLA.

Juhlassa esiintyvät nykyiset ja entiset Sodankylän tanssin tanssijat. Tervetuloa mukaan kaikki seuraamaan monipuolista ohjelmaa.